Suosittuja harrastuksia

Ikivanhat taiteeseen liittyvät harrastukset pitävät pintansa ihmisten vapaa-ajan käytössä. Tietenkin ajan saatossa niihin on tullut monenlaista variaatiota tekniikan kehittyessä, mutta perusperiaatteet ovat yhä samoja. Taidetta voi tehdä itse tai pelkästään nauttia muiden tekemästä taiteesta.

Piirtäminen on helppo ja halpa harrastus. Toisaalta, piirtämistä joko osaa tai ei osaa. Osaamista voi kehittää, mutta osaamattoman on vaikea oppia piirtämään paremmin. Jos lahja löytyy, on harrastusta muuten helppo edistää. Alkuun pääsee paperilla ja lyijykynällä. Kokeneempi piirtäjä käyttää erilaisia kyniä ja erilaisia alustoja. Kuvataidetta voi luoda tietenkin myös maalaten. Erilaiset värit kankaalle siveltimellä tai muilla välineillä levitettynä ovat otollisia taideaihioita.

Kuvataiteen nuorimpana päälajina on valokuvaus. Digitaalijärjestelmäkameroiden ja kamerapuhelimien myötä ammattimaiset valokuvat ovat kaikkien otettavissa. Järjestelmäkamerat opastavat valotuksen, aukon koon ynnä muiden säätöjen kanssa ja verkosta löytyy lukuisia kuvausoppaita. Kameroiden automaattiohjelmat ovat myös kehittyneet huikeasti, jolloin nopeat näyttävät otokset ovat arkipäivää kuvaajille. Kuvien jälkikäsittely kuvankäsittelyohjelmilla luo aivan uudet mahdollisuuden valokuvaukselle taiteen muotona.


Musiikki vuorostaan saattaa vaatia etenkin soittamisen suhteen hieman suurempia alkupanostuksia. Toisaalta laulamiseen ei tarvita välttämättä mitään välineitä. Taustamusiikki helpottaa usein harrastelijalaulajan laulunkehitystä, mutta erilaisia äänentoistolaitteita löytyy valmiiksi melkein joka kodista. Syntetisaattoreiden myötä kosketinsoittimet eivät vaadi enää valtavaa tilaa ja soittoa voi harjoitella vaikkapa kuulokkeet päässä, jolloin ääni ei häiritse naapureitakaan. Vannoutunut pianisti toki vaatii aidon pianon soitettavakseen puhtaan äänen vuoksi, mutta harrastekäytössä harva eroa huomaa. Vannoutunut musiikin ystävä voi myös panostaa musiikin kuunteluun, jolloin kotioloissa avainasemaan nousee korkealaatuiset äänentoistolaitteet. Hifi-harrastukseen pääsee kiinni muutamilla satasilla.

Kirjoittaminen on myös helpottunut teknologian ansiosta. Käsinkirjoituksen sijaan kirjoitustöitä voi tehdä tietokoneella monipuolisilla tekstintyöstötyökaluilla, jolloin kynät, musteet, korjauslakat ja pyyhekumit saa unohtaa. Toisaalta autenttisimmillaan kirjoitustyö voi olla juurikin mustekynällä viimeistellen lyijykynävedosta. Kirjoitusharrastus voi pitää sisällään lyriikkaa eli runoja ja esimerkiksi laulujen sanoitusta tai kaunokirjallisuutta, kuten salapoliisidekkareita tai ihmissuhdedraamoja. Kukaan ei tietenkään kiellä kirjoittamasta mitä tahtoo ja miten tahtoo. Työkaluja on olemassa; käyttäjä päättää itse miten niitä haluaa käyttää.